Mä oon niin yksin.
Mulla on paljon hyviä ystäviä, jotka ymmärtää kyllä.
Silti mä olen niin yksin, hukassa itseni kanssa.
Oon ollut kaksi vuotta sinkku. Kaksi parin viikon säätöä on ollut, mutta ajoin ne pois. Tän ekan kohdalla kävi niin, että mut huumattiin ja raiskattiin, sain sukupuolitaudin. En mä sietänyt kenenkään toisen kosketusta enää sen jälkeen pitkään aikaan. Likanen. Puhki nussittu halpa huora.
Mä haluaisin jonkun jonka viereen käpertyä iltaisin. Mä kaipaan rakkautta samalla inhoan sitä. Läheisyys oksettaa, mutta kuitenkin mulla on sitä ikävä. Oon niin helvetin monimutkainen tapaus. Just tän takia mä en usko, että on olemassa ihmistä joka jaksais katella tällasta tai ymmärtäis mitenkään. Mä oon lihava, reilusti ylipainoinen, Mun pohkeet, sääret, reidet, molemmat kädet kauttaaltaan täynnä viiltoarpia. Muutama tuorekin. Mulla on bulimiataustani takia hampaita poistettu muutama. Mä olen ruma pullaposki. En kestä katella itteäni.
MÄ EN HALUA OLLA MINÄ
Musta
ei
tule
ikinä
MITÄÄN.
Niin paha olla. Itkettää. Voinko vaan lähteä? Tässä kehossa, tän mielen kanssa on niin uuvuttavaa, rankaa ja vaikea elää eikä muillakaan mun läheisillä oo sen helpompaa katella mua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti