Tekstiä viiltelystä sekä itsemurhasta
TRIGGER WARNING
älä jatka lukemista jos olet herkkä, paranemassa itsetuhoisuudesta, ihannoit itsetuhoisuutta tai ajattelet itsemurhaa.
Ei musta ollut itsemurhaan, vielä.
Lauantai Sunnuntai välisenä yönä keskiyön aikaan ahdistus oli taas huipussaan. Olin sitä ennen ottanut kymmenen aikaan opamoxia. Ei auttanut. Itkin suihkunlattialla ja mietin mitä järkeä tässä enää on? "On niin paha olla eikä pääse edes uneen pakoon tätä."
Haaveilin taas hyppääväni ysikerroksesta lohdulliseen kuolemaan.
Seisoin siellä kattoterassilla, nojasin kaiteeseen ja mietin että vitun pelkuri meen viiltämään ranteen auki. Ennen viiltämistä soitin kriisipuhelimeen, mutta ei taaskaan vastattu.
Viilsin ensin pieniä säälittäviä naarmuja ja sitten viilsin kaksi isoa haavaa, isompia mitä ikinä. Joka viillot syvenee vaan kokoajan.
Soitin hätäkeskukseen kun se yksi oli niin iso että terä vaan valu kädestä ja kädet tärisi, tiesin etten tuu kuolemaan koska en osunut suoneen ja en niin paniikissa pystynyt jatkamaan. Yleensä kun osun rasvakudokseen niin kestää hetken aikaa ennenkuin veri edes rupeaa valumaan, on vaan valkoista kudosta. Nyt verta tuli samantien. Sitä ei suihkunnut mutta tuli reilusti kahden pyyhkeen läpi. Olin vähän järkyttynyt näkemästäni.
Hätäkeskuksesta kysyttiin että missä kohtaa haavat on ja selitin jotain tosi sekavaa, kun olin niin järkyttynyt. Muistan kun hän sanoi, että "onko sulla ymmärryksessä jotain vikaa jos et tiedä mihin oot vitteäs viiltänyt" No sain jotain selitettyä. Yritin paniikissa siivota sitä verisotkua. Ambulanssi tuli, ja sanoi, että oon viiltänyt lihakseen. Ne laittoi käden väliaikaseen pakettiin.
Odotin La-Su yönä kolme tuntia tikkaamista ei se mua haitannut, itsepähän olin vammani aiheuttanut.
Pääsin juttelemaan ensin psykhoitajan kanssa. Kerroin että mulla on jatkuvasti itsemurhasuunnitelmia ja kun mä viilsin oisin halunnut kuolla. Mutta paniikissa soitin apua. Kerroin, että oon niin loppu, mikään ei auta, ahdistuskohtaukset on niin hemmetin vahvoja ja pitkiä. Sain kaksi temestaa. Hän soitti lääkärin paikalle ja sen kanssa juteltiin eri vaihtoehdoista. Psykiatrisesta tehostetusta kotihoidosta, päiväsairaalasta ja ihan osastojaksosta.
Temesta rauhoitti mua ja suostuin siihen, että hän varaa mulle maanantaille ajan mun polin sairaanhoitajalle ja kehottaa heitä laittamaan mua tehostetun psykiatrisen kotihoidon piiriin. Sain myös muutaman temestan mukaan.
Selvisin sunnuntai illasta temestan avulla. Se vei ahdistusta hyvin pois.
En saanut kuitenkaan nukahdettua kuin vasta puoli kahdeksan aikaa aamulla ja heräsin kymmeneltä.
Tänään mulla oli se aika. Olin yöllä kirjoittanut hoitajalle kuusi sivuisen kirjeen missä oli kaikki pahaolo mitä tunnen, kaikki oireet mitä oon tuntenut viime viikkoina, kaikki itsemurhasuunnitelmat. Kirjotin, että terve minä haluaa saada apua ennenkuin se on liian myöhästä, että nyt toivottomuus tätä tilannetta kohtaan on aiheuttanut hirveän kuolemanhalun. Että mulla on jo itsemurhakirje odottamassa mun lompakossa. Laitoin siihen vielä, että toivon, että tää kirje otetaan tosissaan oikeana hätänä eikä huomionhakuisuutena. Mä saan positiivista huomiota kyllä ihan tarpeeksi mun kavereilta. En tarvitse tällaista itsemurhalla uhkailua siihen. Mun pää ei kestä ikuisesti tätä unettomuutta ja se päätepiste voi olla jo liian lähellä. Joku ilta vaan flippaa päässä ja mä kiipeän sen kaiteen yli.
Hoitaja uskoi mua. Otti mut tosissaan. Sanoi, että se osastojakso olisi hyvä. Ja temesta resepti kans. Se soitti heti vapaana olevalle lääkärille että tekis mulle reseptin temestasta ja sain sen. Se lupas mulle, että huomenna kun mun hoitava lääkäri tulee paikalle, niin se pyytää sitä olemaan yhteydessä muhun. Että voitaisiin puhua siitä osastolle menosta, ja jos se ei onnistu niin pitää miettiä sitä tehostettua kotihoitoa.
Mä haluaisin nyt vaan nukkua...
"kaikki niskaan kaatu paineet kasvoi,
kaikki mitä olin kokoon saanu elämä otti pois mitä antoi,
ja teki niistä verisii haavoi jotka pisti varmasti miettimään
haluanko elää jos näin paljon joutuu sietämään,
yhen matkan varrella kiertämää mutkii,ottamaa vastaan iskui,
jotka tappaa sisältä,hukkaa onnen, antaa tuskan viiltävän"
-Thamal
Odotin La-Su yönä kolme tuntia tikkaamista ei se mua haitannut, itsepähän olin vammani aiheuttanut.
Pääsin juttelemaan ensin psykhoitajan kanssa. Kerroin että mulla on jatkuvasti itsemurhasuunnitelmia ja kun mä viilsin oisin halunnut kuolla. Mutta paniikissa soitin apua. Kerroin, että oon niin loppu, mikään ei auta, ahdistuskohtaukset on niin hemmetin vahvoja ja pitkiä. Sain kaksi temestaa. Hän soitti lääkärin paikalle ja sen kanssa juteltiin eri vaihtoehdoista. Psykiatrisesta tehostetusta kotihoidosta, päiväsairaalasta ja ihan osastojaksosta.
Temesta rauhoitti mua ja suostuin siihen, että hän varaa mulle maanantaille ajan mun polin sairaanhoitajalle ja kehottaa heitä laittamaan mua tehostetun psykiatrisen kotihoidon piiriin. Sain myös muutaman temestan mukaan.
Selvisin sunnuntai illasta temestan avulla. Se vei ahdistusta hyvin pois.
En saanut kuitenkaan nukahdettua kuin vasta puoli kahdeksan aikaa aamulla ja heräsin kymmeneltä.
Tänään mulla oli se aika. Olin yöllä kirjoittanut hoitajalle kuusi sivuisen kirjeen missä oli kaikki pahaolo mitä tunnen, kaikki oireet mitä oon tuntenut viime viikkoina, kaikki itsemurhasuunnitelmat. Kirjotin, että terve minä haluaa saada apua ennenkuin se on liian myöhästä, että nyt toivottomuus tätä tilannetta kohtaan on aiheuttanut hirveän kuolemanhalun. Että mulla on jo itsemurhakirje odottamassa mun lompakossa. Laitoin siihen vielä, että toivon, että tää kirje otetaan tosissaan oikeana hätänä eikä huomionhakuisuutena. Mä saan positiivista huomiota kyllä ihan tarpeeksi mun kavereilta. En tarvitse tällaista itsemurhalla uhkailua siihen. Mun pää ei kestä ikuisesti tätä unettomuutta ja se päätepiste voi olla jo liian lähellä. Joku ilta vaan flippaa päässä ja mä kiipeän sen kaiteen yli.
Hoitaja uskoi mua. Otti mut tosissaan. Sanoi, että se osastojakso olisi hyvä. Ja temesta resepti kans. Se soitti heti vapaana olevalle lääkärille että tekis mulle reseptin temestasta ja sain sen. Se lupas mulle, että huomenna kun mun hoitava lääkäri tulee paikalle, niin se pyytää sitä olemaan yhteydessä muhun. Että voitaisiin puhua siitä osastolle menosta, ja jos se ei onnistu niin pitää miettiä sitä tehostettua kotihoitoa.
Mä haluaisin nyt vaan nukkua...
"kaikki niskaan kaatu paineet kasvoi,
kaikki mitä olin kokoon saanu elämä otti pois mitä antoi,
ja teki niistä verisii haavoi jotka pisti varmasti miettimään
haluanko elää jos näin paljon joutuu sietämään,
yhen matkan varrella kiertämää mutkii,ottamaa vastaan iskui,
jotka tappaa sisältä,hukkaa onnen, antaa tuskan viiltävän"
-Thamal
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti