Lääkkeiden yliannostus

Mä oon lääkkeiden kanssa yliannostellut niin monta kertaa, etten kehtaa edes laskea. Ja mä häpeän sitä ihan hirveästi, koska se on aiheuttanut mun läheisille niin suurta huolta ja turhautumista. Suurin osa "yrityksistä" on ollut naurettavaa pelleilyä. Sellasta parinkymmenen tabletin luokkaa. Sellasta avunhuutoa. Mut on niitä vakavempiakin kertoja. Tää teksti tulee varmasti googlessa vastaan. Mä ite googlettelin just tällä "lääkkeiden yliannostus" hakusanalla tietoa, millä määrillä ja millä lääkkeillä ittensä saa hengiltä. 

Mun vakavin yliannostus oli tässä kolme kuukautta takaperin. Otin alkoholia ja lääkkeitä sekasin. En todellakaan sano määriä enkä lääkkeiden nimiä. Mä en halunnut kuolla. Olin neljä-viisi kuukautta kärsinyt unettomuudesta. Olin nukkunut 1-2 tunnin yöunia, jos niitäkään. Pelkäsin, että sekoan ja psykoottisuus palaa. Hain useasti apua. Mikään lääke mitä silloin mulla kokeiltiin, oisko niitä kokeiltuja lääkkeitä ollut vähän alta kymmenen, ei toiminut. Mä olin niin vitun loppu. Kiskoin lääkkeitä ja viinaa, tarkoituksena saada vaan pitkät, hyvät yöunet.

En saanut. Tai, no sain. Kerroin kaverille tuntien kuluttua, kun jalat alkoi pettämään.

Ambulanssiin astumisen jälkeen, mulla ei ole enää muistikuvaa.

Seuraava muistikuva on teho osastolta. Herään kolmesta kanyylista, miljoonista piuhoista ja se pahin. Olin katetrissa ja vaipoissa. Tunsin itteni niin avuttomaksi. Jouduin kusta pussiin ja paskoa vaippoihin. Seuraavat viisi päivää oli ihan helvettiä. Pääsin tokana päivänä vasta harjottelemaan kävelyä. Hengittäminen oli vaikeeta. Olin hirveän ahdistunut, kun pelkäsin, että jään sellaseks koko loppu elämäksi. Kun pääsin seisomaan kahden hoitajan avustamana, ja samantien lösähdin sängylle ajattelin, että ei helvetti mitä oon mennyt tekemään. Se avuttomuuden tunne, kun et kyennyt normaaleihin asioihin oli ihan hirveetä. Olin ennenkin luvannut saman, mutta siinä sängyssä maatessani mä tiesin, että nyt mä voin vilpittömästi tarkoittaa sitä. Ajattelin, että jos mä tästä selviän, niin en enää koskaan pelleile lääkkeillä. Enkä oo pelleillyt. En halua enää koskaan olla siinä pisteessä. Kolmantena päivänä pystyin jo kävelemään ja käymään vessassa. Silti kaikki oli ihan sumussa ja sekavaa. Pääsin kuitenkin kotiin sinä päivänä. Osastohoitoon mua ei otettu, koska en ollut psykoottinen, mulla ei ollut itsemurhatarkoitusta enkä halunnut. Seuraavat kaks päivää oli ihan sumussa. Neljäntenä päivänä kaveri oli kylässä ja jouduttiin soittamaan ambulanssin mulle kun mun kroppa nyki. Kiitos yliannostus. Sekin oli pelottavaa. Kun ei tiennyt onko sekin jotain pysyvää. 

Luojan kiitos selvisin ilman pysyviä vammoja. 

Älkää jooko ottako yliannostusta. Itsemurhatarkoituksessa, et voi koskaan ei voi tietää onko tappava annos. Voi käydä, että saatkin vakavia vaurioita, mutta jäät eloon. Avunhuuto tarkoituksessa, voikin käydä huonommin. Älkää edes yrittäkö. Apua saa muutenkin.