"Jos keskittyy vaan paskaan vaikeet löytää mitään hyvää
Maailma on suuri, en pidä mulle enää mitään mahdottomana
Mut ennen kävelyy mun pitää oppii konttaamaan
Nyt mä hengitän syvään
Oon kokenu paljon pahaa ja oppinu paljon hyvää
Oon kiitollinen siitä että saan ite olla hengissä
Nyt mä hengitän mut en raskaasti"
-Kapasiteettiyksikkö
Tiistaina 6.2 oli hoitokokous osastolla. Sinne tuli mun lisäksi yhdeksän muuta. Kotikuntoutuksen hoitajia, tehon hoitajia, psykologi, osaston hoitajia, kaks lääkäriä. Tuli kyllä sellanen olo, että kyllä auttavia tahoja kiinnostaa mun hyvinvointi ja että tehään kyllä kaikkensa auttaakseen mua. Osastolta oltais haluttu, että jään vielä sinne pariksi viikoksi, mutta en kokenut sitä tarpeelliseksi, kun lomatkin meni niin hyvin. Vaikeita oloja on, mutta mä pärjään niiden kanssa. Päätettiin, että teho ei tuu takasin, joka on musta ihan hyvä juttu. Jatkossa kotikuntoutus käy kahesti viikossa ja hoitajaa nään parin viikon välein. Serdolect ajetaan nyt alas hengitysvaikeuksien ja verenvuodon takia ja tänään alotan leponexin. Saa nähä väsyttääkö. Toivon niin paljon, että äänet rauhottuisi ja uni tulisi. Ekan 18 viikon aikana kun tota käyttää niin pitää käydä kerran viikossa labrassa, sen jälkeen kerran kuussa, koska vaarallisena haittavaikutuksena voi olla valkosoluarvojen romahtaminen, josta voi seurata se, että tulee infektioita helpommin, joita vastaan kroppa ei pysty taistella ilman valkosoluja, ja niihin voi jopa kuolla. Mutta se on kuulema tosi harvinaista. Nyt vaan toivotaan, että tää lääke sopii koska tää alkaa olla mun viimeinen toivo. Tää on 32 psyykelääke mikä mulla nyt alotetaan. Isosta osasta on tullut vaikeita haittavaikutuksia tai sitten ei minkäänlaista vastetta. Kaikki neuroleptit alkaa olla läpi koluttu.
Maailma on suuri, en pidä mulle enää mitään mahdottomana
Mut ennen kävelyy mun pitää oppii konttaamaan
Nyt mä hengitän syvään
Oon kokenu paljon pahaa ja oppinu paljon hyvää
Oon kiitollinen siitä että saan ite olla hengissä
Nyt mä hengitän mut en raskaasti"
-Kapasiteettiyksikkö
Tiistaina 6.2 oli hoitokokous osastolla. Sinne tuli mun lisäksi yhdeksän muuta. Kotikuntoutuksen hoitajia, tehon hoitajia, psykologi, osaston hoitajia, kaks lääkäriä. Tuli kyllä sellanen olo, että kyllä auttavia tahoja kiinnostaa mun hyvinvointi ja että tehään kyllä kaikkensa auttaakseen mua. Osastolta oltais haluttu, että jään vielä sinne pariksi viikoksi, mutta en kokenut sitä tarpeelliseksi, kun lomatkin meni niin hyvin. Vaikeita oloja on, mutta mä pärjään niiden kanssa. Päätettiin, että teho ei tuu takasin, joka on musta ihan hyvä juttu. Jatkossa kotikuntoutus käy kahesti viikossa ja hoitajaa nään parin viikon välein. Serdolect ajetaan nyt alas hengitysvaikeuksien ja verenvuodon takia ja tänään alotan leponexin. Saa nähä väsyttääkö. Toivon niin paljon, että äänet rauhottuisi ja uni tulisi. Ekan 18 viikon aikana kun tota käyttää niin pitää käydä kerran viikossa labrassa, sen jälkeen kerran kuussa, koska vaarallisena haittavaikutuksena voi olla valkosoluarvojen romahtaminen, josta voi seurata se, että tulee infektioita helpommin, joita vastaan kroppa ei pysty taistella ilman valkosoluja, ja niihin voi jopa kuolla. Mutta se on kuulema tosi harvinaista. Nyt vaan toivotaan, että tää lääke sopii koska tää alkaa olla mun viimeinen toivo. Tää on 32 psyykelääke mikä mulla nyt alotetaan. Isosta osasta on tullut vaikeita haittavaikutuksia tai sitten ei minkäänlaista vastetta. Kaikki neuroleptit alkaa olla läpi koluttu.
Eilen olin kaverin kanssa laivalla. Oli tosi kivaa. Nyt kun on saanut vähän pidettyä hauskaa niin jaksaa taas. Aion nyt olla juomatta, niin kauan, että löytyy hyvä balanssi tän lääkityksen kanssa, ja muutenkin, alkoholi ei auta unettomuuteen eikä ainakaan psykoosioireisiin. Olin nytkin ennen tätä viisi viikkoa selvinpäin. Ennen, vielä vuosi sitten en pystynyt olla edes viikkoa selvinpäin. Oon ylpeä itsestäni.
Ehkä tästä alkaa taas eheytyminen. Rankan kuukauden jälkeen. Toipuminen on pitkä raskas prosessi, välillä pitää sukeltaa pohjaan ennenkuin voi nousta pintaan. Klisee, eikä se pahimpina hetkinä yhtään lohduta. Mutta totta se on, oli kyse mistä tahansa mielenterveysongelmasta tai vastoinkäymisestä. Oon maailman kiitollisin tällä hetkellä J:lle ja polille. Mun omahoitajalle ja lääkärille. Ilman niiden uskoa, apua mutta samalla kuitenkin heidän jämäkkyyttä ja suorapuheisuutta en ois ehkä elossa. Mä olin niin oireiden vietävissä. Oli vaikea erottaa tosi ja harha. Jos poli ei ois reagoinut mun voinnin heikkenemiseen niin nopealla tahdilla en mä ois näin nopeasti alkanut toipumaan. Joten ikuisesti kiitollinen.
"Kiitollinen, siunattu, onnellinen
Matkannu tänne ohi ongelmien
Mietin miten ansaitsin tän kaiken
Onnenkyyneleet putoaa."
-Cheek
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti