Oon syöny bentsoja putkeen oikeestaan joka päivä nyt vuoden ja kaks kuukautta. Nyt on se hetki kun niistä pitää luopua. Lääkäri lopetti ne kaikki kerralla ja pelottaa, et lahoo pää. Vähän ahdistaa kun just puolentoista vuoden säätämisen jälkeen löyty hyvä kombo, mutta joskus tää on kai tehtävä ja ihan hyvä että osasto olosuhteissa. Vaikka haluisin kyllä vaan kotiin. Leponexiä ei alotettu vielä, koitetaan nostaa serdolectin annosta. Tarvittaviakaan jota voisin ottaa päivällä ei ole. Pitää selvitä ilman.
Mut miten menee? Huonosti. Taistelutahto kadoksissa. Tuntuu et oon tehny jotain hirveen pahaa ja ansaitsen tän tuskan pahan olon ja kärsimyksen, että mut on tuomittu loppuun asti tähän oloon.
”Se on sun heikko kohta sitä ei ohjata järjellä
Ei hoitavaa lääkettä, täytyy koittaa vaan vältellä
Tarviin mun annoksen tarviin sen päivittäin
En voinu arvaa että koskaan koukkuun jäisin näin
Se täyttää tyhjiön, poistattaa tarpeen
Mun maailmaa hallitsee tää voimakas tarve
Se ei oo terveellistä, ei, se ei oo tervettä
Mut ilman sitä kaikki on päin persettä
Haluisin irti tai tiedä siit sittenkään
Koska puutos tila saa mut vieläkin itkemään
Ja mä oon itsekäs heikko tässä koukussani
Ja venaan päivän annosta niinku joulua
On helpompi puhua ku toimia fiksusti
Ja eroon pääseminen vie voimia vitusti
Enkä tiedä kestänkö vierotusoireita
Nää pelot on oikeita”
-Cheek
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti